Innofactor oy

Koulutuksen ehdot

Yleistä

Koulutus tapahtuu pääasiassa lähiopetuksena mikroluokassa tai vastaavassa tilassa. Ryhmän maksimikoko on yleensä 10 henkilöä. Koulutus pidetään oletusarvoisesti aina koulutusympäristössä, johon voidaan erikseen sovittaessa siirtää asiakkaan omaa dataa. Koulutustunnukset pidetään auki omatoimista harjoittelua varten yleensä viikon ajan koulutuksen jälkeen. Omatoimiselle harjoittelulle olisikin hyvä varata koulutuksen tai kurssin jälkeen aikaa.

Peruminen

  1. Jos Asiakas peruuttaa tilaamansa Koulutuksen tai kurssiosallistumisen myöhemmin kuin yhtä kuukautta ennen Koulutuksen sovittua suorittamista, on hän velvollinen maksamaan 50% Koulutuksen hinnasta. Jos Asiakas tekee peruutuksen myöhemmin kuin kymmentä (10) päivää ennen sovittua koulutus- tai kurssipäivää, on hän velvollinen maksamaan 100% koulutuksen hinnasta.
  2. Jos Asiakas on tilannut Koulutuksen alennettuun kampanjahintaan, ei Asiakas voi sitä perua.
  3. Selvyyden vuoksi todetaan, että Toimittaja ei ole velvollinen palauttamaan mahdollisia suoritettuja ennakkomaksuja missään peruutustilanteissa.
  4. Asiakas voi aina halutessaan vaihtaa Palveluun osallistuvan henkilön tai henkilöt perumisajoista riippumatta.
  5. Asiakkaan sairaustapauksissa ja muissa Asiakkaasta riippumattomista esteistä johtuen voi Toimittaja tarjota vastaavan Koulutuksen tai olla perimättä Koulutuksen hinnan riippumatta siitä, mitä kohdissa 1.1 ja 1.2 on mainittu, mutta ei kuitenkaan ole velvollinen tätä tekemään.
  6. Toimittajalla on oikeus perua Koulutus yhtä (1) viikkoa ennen ilman erillistä syytä, esimerkiksi, jos kurssille ei ilmoittaudu tarpeeksi osallistujia. Sairaustapauksissa ja muissa Toimittajasta riippumattomista syistä on Toimittajalla oikeus perua Koulutus tätä myöhemminkin.
Ota yhteyttä!

Innofactor Kalle Virta

Koulutuspäällikkö Kalle Virta

puh. +358 40 451 3363

Koulutustiedustelu, -tilaukset ja -lisätiedot tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen . Viesteihin vastataan kahden arkipäivän kuluessa.

Koulutuspalvelun asiakkaitamme

Koulutuspalveluiden asiakkaita ovat lähes kaikki 1000 asiakastamme. Tarkempia tietoja löytyy referensseistämme.

Osallistu Seurakuntaforumiin!

Innofactorin koulutuspalvelut ovat mukana myös Seurakuntaforumissa. Vuosittain järjestetään kaksipäiväinen seurakuntakoulutuksen päätapahtuma Tukholman risteilyllä sekä erityishintaisia koulutuksia hiippakunnallisten Seurakuntaforum-tilaisuuksien yhteydessä. Tarkempia tietoja löydät www.seurakuntaforum.fi.